UKK: Metsänlannoitus
Olemme koonneet tänne kysymykset, joita kysytään eniten metsäasiantuntijoiltamme. Lue lisää vuoden 2024 lannoituskampanjasta>>
Lannoitus lisää metsässäsi esimerkiksi typen määrää, joka on tärkeä kasvuun vaikuttava tekijä kivennäismailla. Kasvatuslannoitus vaikuttaa parhaiten hyvin hoidetussa metsässä, jossa on runsas yhteyttävä vihreä latvus. Lannoitus lisää metsäsi arvoa kahdella tavalla: puumäärää kasvaa ja se on järeämpää, joten saat arvokasta tukkia enemmän ja aikaisemmin. Lannoitus vaikuttaa myös metsikön riskiensietokykyyn, sillä lannoitus parantaa puuston elinvoimaa ja on näin vastustuskykyisempi.
Oikea aika lannoittamiselle on pääsääntöisesti harvennuksien jälkeen sekä 6-10 vuotta ennen päätehakkuuta.
Mhy Kymenlaakson vuoden 2024 lannoitevalikoimaan kuuluu männiköille ja kuusikoille soveltuva metsän NP-lannoite, männiköille soveltuva MetsäUrea+, kasvuhäiriöihin tarkoitettu boorilannoite sekä suometsiin tarkoitettu puutuhkalannoite.
Lannoitus on erinomainen metsänomistajan ilmastoteko! Hehtaarin lannoitus sitoo lisäkasvuun yhden suomalaisen vuoden hiilipäästöt eli noin 10 000 kgCO2e. Lannoitteiden tuotannon, kuljetuksen ja levityksen yhteenlaskettu hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin puustoon sitoutuvan hiilen määrä, noin 600 kgCO2e hehtaarille. Lannoituksen ilmastotase on siis hyvin positiivinen.
Kivennäismailla lannoituksella voidaan kertainvestointina saavuttaa 12–20 prosentin sisäinen korko. Metsänomistajalle tämä tarkoittaa noin 15-20 kuutiota lisää puuta hehtaarille seuraavassa hakkuussa eli puun hinnasta riippuen lisätuloa noin 900-1400 euroa hehtaarille. Paras tuotto lannoitusinvestoinnista saadaan, kun tukkipuun osuutta lisäävä lannoitus tehdään noin 6–10 vuotta ennen uudistushakkuuta.
Lannoitteissa on samoja ravinteita, joita marjat ja sienet käyttävät hyödyksi luontaisestikin. Marjoja ja sieniä voi syödä huoletta lannoitetulta alueelta. Optimaalisilla kohteilla metsänlannoitus jopa lisää marjasatoa.
Lannoituskustannukset ovat verovähennyskelpoisia. Jos sinulla on ollut merkittäviä puukauppatuloja edellisenä vuotena, kannattaa tehdä menovaraus.
Lannoitus lisää metsän arvoa, mikä kannattaa hyödyntää. Metsätilan luovuttaja voi vähentää kustannukset verotuksessa ja uusi sukupolvi saa arvokkaamman metsätilan hallintaansa.
Lannoitteet levitetään helikopterilla, joten se asettaa tiettyjä rajoitteita kuviokokoon. Yhden hehtaarin lannoitus kuitenkin onnistuu hyvin edellyttäen, että lannoite voidaan lentää yhdeltä isolta varastolta, jossa on yhteensä 10 hehtaarin lannoitteet. Jos siis sinulla ei kerry tuota kokonaista kymmentä hehtaaria, niin kannattaa silti ottaa yhteys omaan metsäasiantuntijaan, sillä hänellä on tiedossa, onko samalle kylälle tulossa muualle lannoitusta. Voit siis päästä lannoitukseen mukaan jo yhden hehtaarin lannoituksella!
Tilaa lannoitus omalta metsäasiantuntijaltasi. Voit jättää viestin tämän sivun alalaidassa olevasta yhteydenottolaatikosta, ottaa yhteyttä suoraan omaan metsäasiantuntijaasi tai tehdä tarjouspyynnön OmaMetsässä. Lannoitteita on myynnissä rajoitettu aika ja määrä. Kannattaa siis olla ripeä!
Tilaa yhdistyksen uutiskirje
Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.