Joulukuusimuistoja

Tunnustan heti alkuun, että en ole mikään jouluihminen. En erityisesti perusta askartelusta, koristelusta, ruoanlaitosta enkä juhlaperinteistä muutenkaan. Mutta puista minä tykkään, etupäässä kun ovat siellä metsässä ja varsinkin jos itsekin olen siellä. Joten perheen joulukuusivastaavan pesti on yleensä langennut minulle.

Lapsena kuusi tietenkin haettiin yhdessä isän kanssa. Ehkä isä oli käynyt niitä jo valmiiksi katsastamassa tai sitten niihin aikoihin kuusentaimetkin olivat kunnollisempia, mutta aina löytyi helposti hyvä ja kaunis kuusi, vaikka muistan äidin joskus jostain muotopuolisuudesta huomautelleenkin.

Teinivuosina en yllättäen ollut jouluista taikka kuusista sen kummemmin kiinnostunut. Joka vuosi se joulu kuitenkin tuli ja kuusi seisoi tuvan nurkassa omalla paikallaan. Paitsi sinä vuonna, kun tehtiin remonttia ja poistettiin yksi väliseinä, että saatiin tuvasta isompi. Kuusen paikkaakin piti muuttaa ja olihan se suuri muutos jouluperinteisiin. Sohva siinä vieressä kuitenkin säilyi ja opiskelijakämpästä oli ihana palata kotisohvalle pötköttelemään ja kuusta ihailemaan.

Opiskeluajoista muistan myös sen ensimmäisen vuoden, jolloin lupasin itse - tai siis poikaystävän kanssa - hakea kuusen. Ajattelin tietysti homman hoituvan ihan itsekseen, niin kuin se aina isänkin kanssa oli hoitunut. Pari tuntia opastuksellani hangessa pellonreunoja rämmittyämme vihdoin löysimmekin jotakuinkin kelvollisen yksilön. Kotona kyselivät, että mistä noin hieno kuusi löytyi ja minä selitin mistä pellon takaa. Hienotunteisesti olivat vanhempani poikaystäväni seurassa hiljaa ja sitten vasta myöhemmin kahden kesken joku sanoi, että oltiin naapurin puolelta se sitten kuitenkin otettu.

Aina ei ole tarvinnut hangessa kahlata. Ei tästä ole montaakaan vuotta, kun olin jo hyvissä ajoin katsellut (oman!) takapellon reunalta kuusen valmiiksi. Pari viikkoa ennen joulua alkoi vesisade, jota jatkui ja jatkui. Pellot muuttuivat kunnon kuravelliksi, mutta haettavahan se kuusi oli. Ja koska perheen yhteiset muistot ovat tärkeitä, kaikille kumisaappaat ja kurahousut jalkaan ja kuusenhakuun. Siellä tarvottiin paikoin polvia myöten savivellissä viistoräntäsateessa ja kuin ihmeen kaupalla saatiin kuusi suhtkoht puhtaana kotipihaan. Meinasi joulumieli olla vähän hakusessa.

Viime vuonna oli hyvät lumikelit, mutta olin varmuuden vuoksi etsinyt kuusen kuivemmalta paikalta aukonreunasta. Nätti kuusi olikin, mutta puun kotiin raahattuani arvosteluraati totesi ykskantaan, että liian pitkä. Ja kauhean pitkä vuosikasvukin oli yllättäen siinä aukonreunan valoisuudessa päässyt venähtämään. Mittanauha esiin ja pätkä pois sekä tyvestä että latvasta ja hyvä tuli. Eikä kukaan huomannut katkaistua latvaa hienon uuden latvatähden alla.

Täksi jouluksi minulla on jo kaksi kuusiehdokasta valmiina. Toinen on vähän pieni, mutta täydellisen muotoinen. Toinen taas sopivan mittainen, mutta koska kasvaa puuryppään reunalla, varsin toispuoleinen. Koska kuusi kuitenkin laitetaan nurkkaan, minusta ei ole mitään väliä, onko siellä seinän puolella oksia vai ei, mutta perhe ei tietenkään ole samaa mieltä. Katsotaan miten käy. Joulu se tulee kumminkin, vaikka vähän huonommankin kuusipuun kanssa.

Kuusenvihreitä ja rentouttavia joulunajan hetkiä itse kullekin!