Metsäsäätiö jakoi huomionosoituksia ansioituneille metsäasiantuntijoille
Valtakunnallinen
Suomen Metsäsäätiö palkitsi tiistaina metsänhoitoyhdistysten metsäasiantuntijoita heidän tekemästään työstä metsäelinkeinon eteen. Erityiset huomionosoitukset saivat metsäasiantuntijat Reima Huuhtanen mhy Kaakosta ja Jouni Salokivi mhy Keski-Suomesta. Huomionosoitukset jaettiin valtakunnallisilla Mhy-päivillä Jyväskylässä.
”Olen yrittänyt pitää asiaa esillä. Itse olen toiminut vasta vajaa pari vuotta mhy Kaakossa ja aina pitää kertoa muutamalla sanalla Metsäsäätiöstä. Täytyy sanoa, että metsänomistajat kyllä yllättyvät, miten pieni vapaaehtoinen metsäsäätiömaksu on. Toki kaikki eivät lähde siihen mukaan, mikä sekin on täysin hyväksyttävää,” kertoo palkittu Reima Huuhtanen.
”Minulle asia on tärkeä, koska mielestäni esimerkillinen suomalainen metsätalous ja puunkäyttö ovat tärkeä osa ratkaisua pyrkimyksissä kohti kestävää luonnonvarojen käyttöä maailmanlaajuisesti. Lisäksi metsäsektorilla on valtava merkitys Suomen taloudelle. Jonkun täytyy viedä tätä viestiä eteenpäin ja siinä Metsäsäätiö tekee arvokasta työtä jo nuorisosta alkaen. Jatketaan yhteisiä ponnisteluja suomalaisen metsäalan hyväksi, tässä ajassa sitä kaikesta päätellen tarvitaan enemmän kuin koskaan”, kommentoi Jouni Salokivi palkintoaan ja Metsäsäätiön toiminnan tärkeyttä.
Suomen Metsäsäätiö on metsäalan yhteinen apurahasäätiö, joka jakaa vuosittain apurahoja metsäelinkeinoa tukeviin hankkeisiin noin 1,5 miljoonaa euroa. Metsäsäätiön tavoitteena on turvata suomalaisen metsäelinkeinon elinvoimaisuutta sekä suomalaisen puun ja metsän kestävää käyttöä. Metsäsäätiö kohdistaa apurahoja metsäkasvatukseen, tutkimukseen ja päättäjäviestintään. Apurahatoiminta rahoitetaan puukauppojen yhteydessä maksettavilla vapaaehtoisilla menekinedistämismaksuilla.
Kuvassa Reima Huuhtanen metsänhoitoyhdistys Kaakosta.
Ajankohtaista
Metsäalan uusi podcast syntyi Suomen Metsäsäätiön tuella - juontajina Jonna Matikainen ja Roope Tonteri
Valtakunnallinen
Jonna Matikainen ja Roope Tonteri juontavat Suomen Metsäsäätiön rahoittamaa uutta Honkataipaleella-podcastia. Suomen Metsäsäätiön rahoittama Honkataipaleella-podcast valottaa metsäalan arkea haastattelemalla metsäammattilaisia opiskelijoista eläkeläisiin.