Lehtojen hoitoon tukea

paijat-hame

metsälehmuslehto

Lehdot ovat metsälajiston aarreaittoja. Lehtojen hoito ja suojelu vaikuttavat suotuisasti jopa puoleen Suomen uhanalaisista lajeista. Lehtojen määrä on verrattain suuri Päijät-Hämeessä, sillä Hämeen lehtokeskus ylettyy alueellemme. Suurin osa lehdoista on talouskäytössä.

Suomen Metsäkeskuksen toteuttamassa Lehtohelmet -hankkeessa tehdään hoitotöitä niin talousmetsälehdoissa kuin suojelualueilla. Hoito on tyypillisimmillään kuusten poistoa, koska lehdot kuusettuvat herkästi. Hanke on osa valtakunnallista METSO-hanketta. Hanke päättyy vuoden 2024 syksyllä.

Metsänomistajille hankkeeseen osallistuminen on maksutonta; hanke vastaa hoitotöiden suunnittelusta, ohjeistuksesta ja valvonnasta. Hanke kustantaa myös hoitotöistä aiheutuvat mahdolliset ylimääräiset kulut. Lehdon hoidossa voi kertyä merkittävä määrä myytävää puutavaraa. Tällöin metsänomistaja solmii puukauppasopimuksen esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelun kanssa ja saa puukauppatulot.  

Janne Varjola Suomen Metsäkeskuksesta kannustaa metsänomistajia osallistumaan hankkeeseen.

"Metsänomistajan kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan hankkeeseen, mikäli omalla metsätilalla on LTA- luontotyyppirajauksen mukainen suojelualue, jossa olisi mahdollisia hoitotarpeita. Myös kartoitus ja suunnittelu ovat maanomistajalle täysin maksuttomia, joten yhteydenotto hoituu kevyellä kynnyksellä. On kaikkien etu, että lehtokohteet säilyvät edustavina ja samalla myös maanomistaja saa kohteen havupuille taloudellisen arvon."

Maanomistajan halutessa lehto voidaan suojella METSO-ohjelman pysyvällä tai määräaikaisella 10-vuoden suojelulla tukiehtojen täyttyessä. Kohteiden arviointi on maksutonta ja metsänomistaja saa suojelusta korvauksen.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä ja kysy lisää.

Janne Varjola
Suomen Metsäkeskus
janne.varjola@metsakeskus.fi
050 433 6927

tai

Tiina Mansikkamäki
Mhy Päijät-Häme
tiina.mansikkamaki@mhy.fi
044 209 7544

Ajankohtaista

  1. Valtuuston syyskokouksessa päätettyä

    Valtuuston syyskokouksessa päätettyä

    Päijät-Häme

    Mhy Päijät-Hämeen valtuusto päätti syyskokousessa mm. fuusiosta, hallituksen kokoonpanosta ja jäsenmaksuista.

    Lue lisää
  2. Puun hinnat Päijät-Hämeessä joulukuussa 2024

    Puun hinnat Päijät-Hämeessä joulukuussa 2024

    Päijät-Häme

    Puun hinnat ovat säilyneet korkealla tasolla. Talvikelien tuleminen vaikuttaa talven puukauppaan.

  3. Kolmesta yhdeksi - Etelä-Suomen mhy:t yhdistyvät

    Kolmesta yhdeksi - Etelä-Suomen mhy:t yhdistyvät

    Päijät-Häme

    Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Uusimaan valtuustot ovat tehneet päätöksen yhdistymisestä. Uudesta yhdistyksestä tulee yksi Suomen suurimmista.

2024 © Metsänhoitoyhdistykset