Metsänomistajien yhteismetsä

Me olemme pienien ja keskisuurien metsänomistajien yhteisö Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla. Yhteisömme kasvaa sitä mukaa, kun uudet metsänomistajat liittyvät meihin.

Tavoitteenamme on pitkäjänteisesti hyvän taloudellisen tuloksen tuova kestävä metsätalous. Puun kasvatuksen ja myynnin ohella hyödynnämme muita metsätalouden tulolähteitä aina kun se on taloudellisesti perusteltua.

Jaamme metsätaloudesta saamamme nettotulot kokonaisuudessaan osakkaille.

Emme käytä tulojamme tai ota lainaa yhteismetsän pinta-alan kasvattamiseksi. Yhteismetsään liitetään vain maa- ja metsätalousmaata.

Olemme suurista metsäteollisuuskonserneista ja sijoitusrahastoista riippumaton itsenäinen toimija – voimme tehdä joustavammin puukauppaa parhaan taloudellisen tuloksen saavuttamiseksi.

Hoidamme metsätaloutemme yhteisesti ja keskitetysti sovitulla tavalla. Asioista sovitaan osakaskunnan kokouksissa ja käytännön asioita valvoo hoitokunta. Metsätaloutta toteuttaa valittu paikallinen palveluntuottaja, mikä toimintamallina on 10 vuotisen toiminnan aikana hioutunut kustannustehokkaaksi, vaikka yksittäiset metsätilat ovat hajallaan ja verraten pieniä.

Tällä hetkellä meitä on 20 osakasta ja hoidettavaa metsäpinta-alaa noin 600 ha.

Tervetuloa mukaan yhteisöömme.

Yhteystiedot:

Timo Hannonen                                                                                 
Yhteismetsän metsäasiantuntija                                    
timo.hannonen@mhy.fi                                                 
040 740 3442                                                                                                            

Vilppu Kokko
Hoitokunnan puheenjohtaja
ville.kokko1@gmail.com
0400 713 614

Metsänomistajien yhteismetsän virstanpylväät

Yhteismetsä Päijät-Häme perustettiin kesällä 2011. Se on Suomen ensimmäinen metsänhoitoyhdistysvetoinen yhteismetsä. Kesäkuussa 2020 Yhteismetsä Päijät-Häme muutettiin Metsänomistajien yhteismetsäksi. Sen jälkeen yhteismetsän ensisijaista toiminta-aluetta on laajennettu Päijät-Hämeestä sekä Uudellemaalle että Kanta-Hämeeseen ja näiden lähiympäristöön.

VIRSTANPYLVÄÄT

2020-2021: Toiminta alueen laajentaminen sekä Uudellemaalle että Kanta-Hämeeseen
Kesäkuu 2020: Yhteismetsä Päijät-Häme muutti nimensä Metsänomistajien yhteismetsäksi
Vuosi 2015: Metsänhoitorästit hoidettu kuntoon, leimikko- ja hoitokeskittymillä suuruuden etuja
Huhtikuu 2014: Toinen toimintavuosi toi komean tuloksen
Huhtikuu 2013: Osakkaille jaettiin ylijäämää ensimmäisen toimintavuoden jälkeen
Tammikuu 2012: Yhteismetsä Päijät-Häme aloitti toimintansa
Kesäkuu 2011: Yhteismetsä Päijät-Häme perustettiin 30.6.2011
Helmikuu 2011: Yhteismetsän esittelytilaisuus pidettiin Lahdessa 9.2.2011

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2024 © Metsänhoitoyhdistykset