Metsänomistaja: Metsänhoitoa luottamuksella

Jaalalainen metsänomistaja, kätilö ja vapaapalokuntalainen Anna-Mari Poteri ei tee metsänomistamisesta suurta numeroa, mutta myöntää aiemmin poteneensa huonoa omaatuntoa metsän hoitamisesta.

Kettulan päärakennus kohoaa Jaalan kirkonkylän reunalla korkeuksiin. Maisemiin tottumaton voisi sanoa sen sijaitsevan vuoren kainalossa. Tulemme pitkään ikään päässeen maatalon pihaan. Anna-Mari Poterille maisemat ovat tutut: ”Tämä on lapsuudenkotini. Tilan omistajaksi tulin sukupolvenvaihdoksen kautta vuonna 2005.”Sukutila luo kodin Anna-Marin lisäksi hänen miehelleen Veijo Rapulle sekä neljälle lapselleen. 

Metsänomistaminen arkipäivää

Metsäsuhteet ovat olleet puhuttuja asioita viime kuukausina. Anna-Mari Poteri ei näe, että hänelle olisi kehittynyt mikään erityinen metsäsuhde. Tai se ei ainakaan ole aktiivisesti mielessä. ”Minulle metsä on tavallaan arkipäivää. Se on tuossa aina ollut ja tulee olemaan jatkossakin. En myöskään ole mikään marjankerääjä tai paljon metsässä liikkuva,” metsänomistaja kertoo. 

Savolaisjuuria omaava Veijo jatkaa virne kasvoillaan.” Niin, se näyttää parhaimmalta auton ikkunasta, 60 kilometrin tuntivauhdissa!” Poteri luo merkitsevän hyväntahtoisen katseen mieheensä. 

Metsäomistamisen arkipäivä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi hänelle yhdentekevää. Luonnosta, metsistä ja metsänomistamisesta on keskusteltu perheen lasten kanssa. 

”Heille ei koskaan ole tuputettu metsää, kiinnostus tulee sitten luonnostaan, jos on tullakseen. Meidän toiveemme olemme kuitenkin kertoneet. Emme halua, että tila pirstaloituisi pienemmiksi osiksi, vaan säilyisi kokonaisena,” Poteri kertoo.

Metsänomistaja: ”Metsät ovat meillä lainassa”

Hyvin hoidettu metsä on silmänilo Poterille. Jatkumo on myös tärkeää hänelle, sillä metsät ja maat nähdään paljon suurempana kokonaisuutena Kettulan tilalla. 

”Metsät ovat meillä vain lainassa. Niitä ovat hoitaneet oma isäni ja isoisäni. Sitä samaa jatkan nyt minä, jotta tulevalla sukupolvella kasvaisi metsissä muutakin kuin makkaratikkumetsää.” 

Poterille on tärkeää, että metsät pysyvät kasvukunnossa niin, että myös jälkipolville on niistä arvoa ja iloa. Arvo ei kuitenkaan hänen puheessaan tarkoita pelkkää taloudellista arvoa. Hänen tiloillaan sijaitsee suojelualueita, kosteita tervalepikkömetsiä ja hoitotöissä on kiinnitetty huomiota riistan elinolosuhteisiin. ”Arvomaailmani ei kuitenkaan estä tekemästä hakkuita. Jos metsien kasvu on päättynyt, on aivan tavallista uudistaa se.” 

”Myönnän, että metsäasioista tietämättömänä vierastin aluksi isoja metsäkoneita metsiä. Ymmärsin kuitenkin, että emme elä enää vanhassa ajassa, jolloin kaikki hakkuut tehtiin miehen ja hevosen voimin, vaan tarvitaan konetyövoimaa,” metsänomistaja pohtii. 

Pelko muuttuikin ymmärrykseksi heti ensimmäisen harvennushakkuun jälkeen. ”Ensimmäinen 15 hehtaarin harvennusleimikko toteutettiin muutama vuosi takaperin ja jälki oli todella hyvää. Enää ei tarvitse pelätä isojen koneiden tuomia jälkiä maastossa.”

Kun asiantuntija näkee metsänomistajan puilta

Anna-Mari Poteri kertoo, kuinka huono omatunto varjosti hänen metsänomistajuuden alkutaipaletta. Monille metsänomistajille tuttu yhtälö päivätöiden, harrastusten ja metsänhoidon yhdistämisestä vaivasi myös Kettulan asukkaita. ”Raivaussaha pysyy kyllä käsissä, mutta en minä sillä mitään osaa tehdä,” metsänomistaja Poteri naurahtaa. ”Minä ehkä osaisin, mutta aika on kortilla,” Veijo Rappu myöntelee vieressä. 

”Meillä olisi metsät varmaan vieläkin hoitamatta, jos Juho ei olisi ilmaantunut taloon.” Poteri sanoo viitaten metsäasiantuntija Juho Laurilaan. ”Olemme aina olleet Metsänhoitoyhdistyksen jäseniä, mutta oma aktiivisuus ei riittänyt sen pidemmälle. Onneksi sitten eräänä päivänä Juho otti yhteyttä, ja kysyi, olisiko aihetta päivittää metsäsuunnitelma. Hän oli ensimmäinen, joka osasi nähdä metsän puilta.”

”Metsäkäynnin jälkeen kysyin pihassa Anna-Marilta, että keitetäänkö me tälle kaverille kahvit?” Veijo Rappu virnistää, ”ja Anna-Mari sitten nyökkäsi, että keitetään.” Luottamus oli syntynyt. 

Molemmat arvostavat metsäasiantuntijaa, joka ymmärtää metsänomistajan olevan asiakas eikä omistajan metsä. ”Asioista keskustellaan aina faktapohjaisesti, ja meille asiantuntija on sellainen, joka osaa perustella näkemyksensä, ” Veijo summaa. 

”Hyvän palvelun merkitys on erityisesti tärkeä niille metsänomistajille, ketkä eivät ymmärrä metsäasioista hirveästi. Asiakkaan kuuntelu ja hänen arvojensa kunnioittaminen ovat iso osa ammattitaitoa, ” Anna-Mari Poteri jatkaa. 

Poteri arvelee myös, että ihmisten pelot voivat olla esteenä metsän hoitamiselle:” Pelätään myöntää, ettei oma ymmärrys metsäasioista riitä ja sen takia metsänhoito jää tekemättä. Pelätään, että tehdään vääriä asioita ja metsä menee pilalle.” 

Poteria itseään ei enää pelota, vaan hänellä on oma kansio, johon hän luottaa. ”Juho teki perusteellista työtä suunnitelman kanssa, ja hänen kanssaan käytiin tarkasti läpi, miksi mikäkin toimi tulisi tehdä.”

Metsäasiantuntija heimojäsenten sparraajana

Metsäasiantuntija Juho Laurilalle työ metsäasiantuntijana on antoisaa ja hän kokee sen erittäin tärkeäksi.

”Metsänomistajuutta sohivat ja siihen monillakin tavoin liittyvät tahot tarvitsevat ilman muuta vastavoimia. Tällainen voima on metsänomistajien oma heimo eli Metsänhoitoyhdistys. Jok'ikisenä työpäivänä tulee tehtyä jotakin metsänomistajien hyväksi. Kilpailutan puukauppoja, teen metsänhoitosopimuksia, haen kestävän metsätalouden rahoituksen tukia, valvon puunkorjuuta, teen metsäsuunnitelmia tai tila-arvioita, laadin ympäristötukihakemuksia ja milloin nyt mitäkin”

Parasta Laurilan mielestä työssä on kohtaamiset ja tarinatuokiot ihmisten kanssa ja tietysti erilaiset metsät.

”On mukavaa sparrata asiakkaita monenlaisissa metsäasioissa. Kiivaitakin keskusteluja on käyty, mutta tukkanuottasille en ole vielä kenenkään kanssa ajautunut,” Laurila nauraa. 

Etenkin uudet metsänomistajat saavat Laurilan valpastumaan entisestään, sillä tiedonjano on usein valtava. 

”Hiljattain otin siipieni suojaan pari uutta metsänomistajaa. Oli tosi mukavaa käydä heidän kanssaan metsäkatselmuksella. Siinä käytiin lävitse niin metsä- kuin muitakin asioita. Kuuntelin tarkalla korvalla heidän toiveitaan ja arvomaailmaa – on tärkeää, että metsänomistajan omien arvojen mukaisella metsien käytöllä ja mhy-jäsenyydellä päästään tavoitteisiin! Tuli ikään kuin tökättyä heitä hellästi syvemmälle metsänomistajuuteen, eikä he joutuneet heti hallitsemattomaan vapaapudotukseen. Ajattelin, että onpa hyvä, että on olemassa Metsänhoitoyhdistys, ja saan toimia toimialueeni metsänomistajien metsäasioissa ’’maalivahtina’’ jokaisessa metsänomistamisen vaiheessa.”