Kesä on hyvää aikaa koko perheen metsäretkelle

Valtakunnallinen

Lasten kanssa metsäretkellä

Kevät on jo täällä ja kesä aivan nurkan takana. Syreenit ja tuomet alkavat pian kukkia ja tuoksua, metsänuudistusalueilla tehdään viljelytöitä, pelloilla kasvaa heinä ja vilja ja muutamilla laitumilla kirmaavat ilahduttavasti lehmät. Lapset ja nuoretkin päästetään pian opiskelujen parista ”kesälaitumille”.

Metsäretkellä jälkipolven kanssa voi tehdä havaintoja metsästä ja miettiä metsänomistamisen merkitystä

Nyt on oiva hetki tehdä koko perheen metsäretki ja vanhempien kertoa lapsilleen tarkemmin omista metsistä. On hyvä viedä jälkipolvi ajoissa tutustumaan, sillä juuri he saattavat aikanaan olla metsänomistajia. Metsäkävelyn aikana voi kertoa metsän kehitysvaiheista, metsänkasvatuksen aikana tehdyistä ja tehtävistä toimenpiteistä ja samalla havainnoida mitä muuta mielenkiintoista metsässä löytyy. Vanhempia lapsia voi perehdyttää enemmän metsänomistamiseen sekä metsätalouden merkitykseen.

Kaverit mukaan ja tietenkin hyvät eväät!

Mukaan metsäretkelle kannattaa myös kysyä naapurin lapsia tai muita omien lasten kavereita. Usein lapset saadaan paremmin mukaan, jos kaverikin voi tulla. Ja tietysti makoisat eväät mukaan!

Metsässä kaikki vihreä kasvaa nyt kovasti. Ja metsän tuoksu! Pian on kielojen aika. Saatat yllättää pienen jäniksenpoikasen tai lintupoikueen retkelläsi. Perhoset ja hyönteiset ovat liikkeellä, myös hyttyset ovat pikkuhiljaa ilmestyneet inisemään. Metsässä on elämää.

Metsissä liikkuminen lisää hyvää oloa – ja on tärkeää myös oman luontosuhteen kehittymiselle

Metsissä liikkuminen lisää hyvänolon tunnetta ihan jokaiselle, mutta lapselle luonnossa liikkuminen on tärkeää luontosuhteen kehittymiselle. Lapsen havainnot ja elämykset metsässä luonnon keskellä auttavat vähitellen ymmärtämään ympärillään olevaa elämää ja arvostamaan luonnon monimuotoisuutta. Samalla syntyy muistoja ja lapselle muodostuu ikioma luontosuhde. Kaikenlainen metsissä seikkailu, soilla samoilu tai rannoilla istuskelu kehittää sidettä ihmisen ja luonnon välille. Metsäretkellä voi leikkiä, innostua, ilahtua, kertoa metsään liittyviä tarinoita, havainnoida, tutkia, haaveilla, rauhoittua ja ennen kaikkea - olla metsässä ja oppia tuntemaan se!                                                                

Liittyvät bloggaukset

  1. Euroopan hyväntahtoisuus kääntyy luontoa vastaan 

    Euroopan hyväntahtoisuus kääntyy luontoa vastaan

    Mikko Tiirola

    Valtakunnallinen

    Filosofi Voltairen sitaatti ”paras on hyvän pahin vihollinen” kuvaa EU:n ilmasto- ja monimuotoisuustoimien metsävaikutuksia.  Suomen Metsäsäätiö järjesti (11.12) tutkimusseminaarin, jossa metsäekonomian ja metsäpolitiikan professori Maarit Kallio Norjan ympäristö- ja biotieteiden yliopistosta esitteli tutkimusryhmänsä tutkimustuloksia EU:n monimuotoisuus- ja ilmastolinjausten vuotovaikutuksista.

    Lue lisää
  2. Kuusi pellonreunassa

    Joulukuusimuistoja

    Anne Rauhamäki

    Valtakunnallinen

    Tunnustan heti alkuun, että en ole mikään jouluihminen. En erityisesti perusta askartelusta, koristelusta, ruoanlaitosta enkä juhlaperinteistä muutenkaan. Mutta puista minä tykkään, etupäässä kun ovat siellä metsässä ja varsinkin jos itsekin olen siellä. Joten perheen joulukuusivastaavan pesti on yleensä langennut minulle.

  3. Lannoitus sopii hoidettuihin metsiin

    Lannoitus sopii hoidettuihin metsiin

    Jenny Alho

    Valtakunnallinen

    Kiinnostaako puuston kasvunlisäys ja sitä kautta metsän parempi tuotto? Tai oletko huomannut omassa metsässäsi tupsulatvoja tai muita ravinnehäiriöihin viittavia oireita?

2024 © Metsänhoitoyhdistykset