Valtuustovaalien tulokset julkistetaan 10.12. klo 12 - Katso alueesi vahvistettu valtuusto tästä

Metsävisan voitosta kisattiin Solvallan metsissä

Valtakunnallinen

Yläkoulujen valtakunnallisen Metsävisan finaali järjestettiin 23. toukokuuta Espoossa.  Loppukilpailuun kutsuttiin 50 alkukilpailussa parhaiten pärjännyttä nuorta. Haastavassa kisassa voittajaksi selviytyi Ilari Kämäräinen Vaalan yhtenäiskoulusta. Metsänhoitoyhdistykset ja MTK ovat tarjonneet jo 10 vuoden ajan kesätöitä hyvin pärjänneille visailijoille.  

Metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n rastilla jyrkänteen alusmetsässä pohdittiin, millaisia erityispiirteitä kohteella on ja miten metsänomistaja voisi toimia alueelle sijoittuvan puukaupan yhteydessä. MTK:n ja SLC:n keväällä julkaistun monimuotoisuustiekartan mukaisesti järjestöt ovat sitoutuneet lisäämään metsänomistajien tietämystä ja vahvistamaan henkilöstön osaamista talousmetsien arvokkaisiin elinympäristöihin liittyen. 

Metsänhoitoyhdistykset ovat tukeneet Metsävisan järjestämistä tarjoamalla kilpailussa hyvin menestyneille yläkoululaisille kesätöitä vuodesta 2014. Tänäkin vuonna alkukilpailussa menestyneiden kesken arvottiin eri puolilta Suomea yhteensä 11 kesätyöpaikkaa. Työpaikan tarjoavat metsänhoitoyhdistykset Lakeus, Lappi, Lounametsä, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Pyhä-Kala, Päijät-Häme, Satakunta ja Sotkamo sekä MTK ja Suomen metsäyhdistys yhdessä. Työpaikat pyritään järjestämään mahdollisimman läheltä nuorten kotipaikkoja. Kymmenen vuoden aikana Metsänhoitoyhdistykset ovat tarjonneet kesätöitä jo yli 130 nuorelle.

Pääsääntöisesti kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana järjestettävä palkallinen työjakso antaa nuorille kokemusta työskentelystä metsänomistajien ja metsätalouden parissa. Kesätyöntekijöille pyritään järjestämään mielekäs ja monipuolinen työjakso, jonka aikana he pääsevät tutustumaan erilaisiin metsäalan töihin ja näkevät käytännössä, miten metsiä hoidetaan. 

Seuraava koulutason Metsävisa järjestetään helmikuussa 2025.

Lisätietoja: Asta Sarkki, MTK, puh. 040 148 9933 ja työpaikkoja tarjoavien Metsänhoitoyhdistysten johtajat

Ajankohtaista

  1. Metsäalan uusi podcast syntyi Suomen Metsäsäätiön tuella  - juontajina Jonna Matikainen ja Roope Tonteri

    Metsäalan uusi podcast syntyi Suomen Metsäsäätiön tuella - juontajina Jonna Matikainen ja Roope Tonteri

    Valtakunnallinen

    Jonna Matikainen ja Roope Tonteri juontavat Suomen Metsäsäätiön rahoittamaa uutta Honkataipaleella-podcastia.  Suomen Metsäsäätiön rahoittama Honkataipaleella-podcast valottaa metsäalan arkea haastattelemalla metsäammattilaisia opiskelijoista eläkeläisiin.

    Lue lisää
  2. Uusi nettisivusto tuo tietoa maa- ja metsätaloudesta koululaisille

    Uusi nettisivusto tuo tietoa maa- ja metsätaloudesta koululaisille

    Valtakunnallinen

    MTK Savonlinnan seutu ja Mhy Etelä-Savo julkaisivat yhteistyössä koululaisille suunnatun Opi maasta ja metsästä -sivuston, joka tuo lisätietoa suomalaisesta maa- ja metsätaloudesta kaikkiin Suomen kouluihin.

  3. Mhy Kainuu on Vuoden Kymppi

    Mhy Kainuu on Vuoden Kymppi

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistys Kainuu on valittu Vuoden Kympiksi. Vuoden Kymppi on MTK:n metsävaltuuskunnan myöntämä tunnustus ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta sekä jäsenten ja muiden metsänomistajien palvelusta.

2024 © Metsänhoitoyhdistykset