Työelämään tutustumassa metsänhoitoyhdistyksessä

rokua-paljakka

Metsänhoitoyhdistyksissä tarjotaan harjoittelu- ja työelämääntutustumispaikkoja peruskoululaisista lähtien ympäri Suomen. Metsänhoitoyhdistys Rokua-Paljakassa oli viime viikolla jalkava nuori mies mukana Utajärven neuvojien päivittäisessä arjessa. Näin Michel Timlin kertoo tet-jaksostaan:

Olen Michel, yhdeksäsluokkalainen Utajärven koulusta. Päätin kysyä TET-paikkaa Rokua-Paljakan metsänhoitoyhdistyksestä, sillä tuttuni on töissä siellä ja tarvitsin jostain paikan. Metsänhoitoyhdistys kuulosti hyvältä paikalta, ja ajattelin, että sieltä saisi hyvän käsityksen metsäalasta.


Ensimmäisenä päivänä tutustuin muun muassa karttaohjelmiin, valtakirjakauppaan ja ojituksen maastosuunnitteluun. Viikon aikana olin myös mukana parissa kokouksessa yhteistyökumppaneiden kanssa, joissa puhuttiin muun muassa energiapuun käytöstä ja välittämisestä.


Olin myös mukana metsäsuunnitelman teossa, missä asiakkaan metsäpalstalta löytyi aiemmin huomaamatta jäänyt metsätuhoalue. Tuho johtui myrskystä, ja siihen ehdotettiin pienaukkohakkuuta. Metsäsuunnitelmaa tehdessä mittasin metsää relaskoopilla ja arvioimme taimikon tiheyttä ja hoitotarvetta.

Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalveluleimikolla käytiin katsomassa hakkuun etenemistä. Tetissä tuli tutuksi metsäsanasto, leimikko tarkoittaa metsäaluetta mihin on suunniteltu hakkuu. Loppuviikosta kävimme vielä metsänomistajan kanssa yhdessä hänen palstallaan valmistelemassa ympäristötukihakemusta suojeltavalle metsäalueelle.

TET-viikko oli rento ja mielenkiintoinen, mistä jäi hyvä kokonaiskäsitys metsäneuvojan työstä. Voisin suositella TET-paikkaa niille, joilla on edes pientä mielenkiintoa, mutta kannattaa tietää, että tettiläinen ei pysty tekemään käytännössä paljoa vaan toimii kuunteluoppilaana.

Ajankohtaista

  1. Valtuustovaalien tulokset 2024

    Rokua-Paljakka

    Lue lisää
  2. Hyödynnä jäsenyyden edut – käytä metsäammattilaista puukaupassa apuna

    Hyödynnä jäsenyyden edut – käytä metsäammattilaista puukaupassa apuna

    Rokua-Paljakka

  3. Maanomistajien kokemuksista ja asemasta tuulivoimahankkeiden esiselvitys- ja maanvuokrausvaiheessa tehdään pro gradu-tutkielmaa

    Rokua-Paljakka

2024 © Metsänhoitoyhdistykset