Valtuustovaalien tulokset julkistetaan 10.12. klo 12 - Katso alueesi vahvistettu valtuusto tästä

Ajantasainen markkinatieto metsänomistajan valttina

lappi

Pohjois-Suomen puumarkkinatilanne on jatkunut vahvana.  Puun korkeasta kysynnästä myös Lapissa kertovat isot puukauppamäärät ja puun hintojen säilyminen korkealla tasolla.  

Lapissa yksityismetsissä on eletty jo toista perättäistä vilkasta puukauppavuotta. Tänä vuonna on myyty puuta syyskuulle tultaessa yhteensä 1,3 miljoonaa kuutiometriä. Vastaavan ajankohdan luku vuonna 2023 oli vain hieman pienempi, 1,26 milj. m3. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla puuta on myyty tänä vuonna yksityismetsistä 3,7 miljoonaa kuutiometriä, mikä on yli 600 000 m3 enemmän, kuin viime vuonna vastaavaan ajankohtaan mennessä.  

Hinta merkittävä, mutta ei aina ratkaiseva tekijä 

Lappilaiset metsänhoitoyhdistykset tarjoavat omaa korjuupalveluaan vaihtoehdoksi puukaupan toteuttamiseen. Moni metsänomistaja arvostaa korjuupalvelun työnjälkeä, paikallisten yrittäjien käyttämistä, palvelun nopeutta tai metsänomistajan tavoitteiden tarkkaa noudattamista. Korjuupalvelu on yksi ostaja muiden joukossa, jos metsänomistaja päättää kilpailuttaa oman metsäasiantuntijansa avustuksella puukaupan eri ostajien kesken. 

Kuluneena vuonna puusta on käyty kovaa kilpailua myös Lapissa, ja metsänhoitoyhdistysten kilpailutuksissa on nähty jopa 5-10 euron hintaeroja puutavaralajeille eri ostajilla. Puukaupan kokonaisuudessa ero parhaan ja heikoimman tarjouksen välillä voi olla satoja tai jopa tuhansia euroja.  

Puukaupan teossa yksikköhinta on yksi mittari, mutta se ei kerro koko totuutta. Ratkaisevampaa voi olla se, miten puu katkotaan energiapuuksi, kuitupuuksi ja arvokkaimmaksi tukiksi puukaupan solmimisen jälkeen.  

" Metsänhoitoyhdistyksissä metsäasiantuntijat tallentavat tietoa toteutuneiden puukauppojen katkonnasta tietopankiksi, jota hyödynnetään seuraavissa kaupoissa metsänomistajan päätöksenteon tukena eri ostajien tarjousten vertailussa. Tällaista tietoa ei ole muilla toimijoilla käytössään", kertoo Mhy Metsä-Lapin johtaja Annakaisa Heikkonen

"Katkonnalla on suuri merkitys metsänomistajan tilipussin kannalta. Meillä Lapissakin tukkipuun hintaero kuitupuuhun verrattuna on lähes kolminkertainen. Tarkka katkonta ja pohjoisen puulle sopivat tukin mitta- ja laatuvaatimukset ovat tärkeä tekijä metsänomistajalle", kertoo Mhy Lapin johtaja Veijo Ekonoja

Molemmat johtajat kannustavat metsänomistajia hyödyntämään puun hyvän kysynnän ja korkean hintatason myös metsänhoidollisten hakkuiden toteuttamisessa. Nyt on mitä mainioin aika teettää puunmyyntisuunnitelma omalla metsäasiantuntijalla ja laittaa myös ensiharvennusta kaipaavat metsät hyvään kasvukuntoon. 

Merkittävät kantorahatulot Lappiin 

Puukaupasta metsänomistajalle maksettavat kantorahatulot ovat merkittävä tulon lähde myös maakuntiin. Vuoden 2023 yksityismetsien kantorahatulot olivat Lappiin noin 100 miljoonaa euroa. Kantorahatulojen kerrannaisvaikutukset ulottuvat kauas, kun yhtälöön lasketaan niin metsien hoidon, puun korjuun, logistiikan ja metsäalan työntekijöiden palkat.  

Yksityismetsätalouden työllisyysvaikutukset vuosittain ovat Lappiin niin ikään noin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi tulevat saha- ja metsäteollisuuden työllisyys- ja kerrannaisvaikutukset. 

Investoinnit vaikuttavat positiivisesti puun kysyntään pohjoisessa 

Pohjois-Suomen puumarkkinat imevät puuta, vaikka tehdasseisokkeja onkin nähty syksyllä. Alkuvuodesta starttaa myös uusia suurinvestointeja, joilla on merkittäviä vaikutuksia koko Pohjois-Suomen puun kysyntään. Tällaisia on esimerkiksi Stora Enson Oulun kartonkitehtaan laajennus. Samalla hankinta-alueella toimiva Metsä Groupin Kemin biotuotetehdas on elpynyt kevään kaasuräjähdyksen tuotantovajeesta. 

"Pohjois-Suomen sahojen puunhankintamäärät ovat myös uusien tehdasinvestointien jäljiltä tikissä ja tuotantomäärät ovat nousemassa. Energiapuun kysyntä on vetänyt pienpuun kysyntää vuosi vuodelta ylöspäin ja tuleva talvikausi on pohjoisessa niin ikään korkea puunkäytön suhteen", kertoo Seppo Miettunen MTK metsänomistajista. 

Taloudellisia haasteita on kuitenkin kuultu jo useilta pienemmiltä puun ostajilta, joilla on ilmennyt maksuvaikeuksia metsänomistajille. Tällaisissa asioissa metsänhoitoyhdistyksen juridista jäsenapua kannattaa hyödyntää.  

Jutun lähteenä on MTK Metsänomistajien Seppo Miettusen lokakuun puumarkkinakatsaus  

Päivitettyjä tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta, metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppojen hintatilastot sekä Luonnonvarakeskuksen puukaupan viikkotilastot löydät osoitteesta https://www.mtk.fi/puumarkkinat

Ajankohtaista

  1. Metsänhoitoyhdistys Lapille on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki

    Metsänhoitoyhdistys Lapille on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki

    Lappi

    Lue lisää
  2. Päivi Korhonen metsäneuvojaksi Muonioon

    Päivi Korhonen metsäneuvojaksi Muonioon

    Lappi

  3. Mhy Lapin johtaja vaihtuu

    Lappi

2024 © Metsänhoitoyhdistykset