Puukauppa käy korkeilla kierroksilla

kainuu

Pohjois-Suomen puukauppa on käynyt korkeilla kierroksilla. Kaikkien puutavaralajien hyvä kysyntä miellyttää myös metsänomistajia, jotka voivat nyt hoitaa metsänsä kasvukuntoon ja investoida myös mm. tiehankkeisiin. Puukaupan tulot eivät jää vain hyödyttämään metsänomistajia, vaan kerrannaisvaikutukset metsien hoidosta, puukaupasta ja logistiikasta vähintään tuplaavat maakuntiin jäävät tulot. Tämän lisäksi pohjoisen saha- ja metsäteollisuus tuo merkittävän arvonlisän talouteen vientikaupasta. Hyvällä metsänhoidolla varmistetaan, että edelleen pohjoisessa metsät kasvavat reilusti enemmän kuin mitä niitä käytetään.

Puukaupan alkuvuosi 2024

Pohjois-Suomen myöhäinen kevät muuttui nopeasti kesäksi - samoin näyttää puukauppa kirivän viime vuoden tasolle myyntimäärissä. Yksityismetsistä on puuta myyty alkuvuodesta Lapissa noin 626 000 kuutiometriä, Pohjois-Pohjanmaalla noin 1,2 miljoonaa kuutiometriä ja Kainuussa noin 600 000 kuutiometriä. Puun hintataso on myös pysynyt merkittävästi korkeammalla kuin edellisvuosina on totuttu näkemään – erityisesti Lapissa puun kysyntä on noussut reilusti.

Metsäteollisuuden toimiala on suhdanneherkkä ja alkuvuosi on oltu vielä suhdannekuopassa. Tilanne on kuitenkin kehittymässä nopeasti parempaan suuntaan. Metsäteollisuuden tuotemarkkinoiden kysyntä ja hintatasot ovat nousussa. Maailmantalouden kysyntä on voimistumassa ja kääntää vientivetoista teollisuudenalaa kohti kasvua. Talouden kehitys näyttääkin metsäsektorille ja metsänomistajille hyvältä.

Merkittävät kantorahatulot maakuntiin

Puukaupasta metsänomistajalle maksettavat kantorahatulot ovat merkittävä tulon lähde myös maakuntiin. Vuoden 2023 yksityismetsien kantorahatulot olivat Lappiin noin 100 miljoonaa euroa, Pohjois-Pohjanmaalle lähes 200 miljoonaa euroa ja Kainuuseen yli 81 miljoonaa euroa.

Kantorahatulojen kerrannaisvaikutukset ulottuvat kauas, kun yhtälöön lasketaan niin metsien hoidon, puun korjuun, logistiikan ja metsäalan työntekijöiden palkat. Yksityismetsätalouden työllisyysvaikutukset vuosittain ovat Lappiin noin 100 miljoonaa euroa, Pohjois-Pohjanmaalle noin 190 miljoonaa euroa ja Kainuuseen noin 90 miljoonaa euroa. Lisäksi tulevat saha- ja metsäteollisuuden työllisyys- ja kerrannaisvaikutukset.

Seppo Miettunen
kenttäpäällikkö, metsäasiantuntija
MTK Metsänomistajat-linja

Ajankohtaista

  1. Puukauppa vilkasta Kainuussa

    Puukauppa vilkasta Kainuussa

    Kainuu

    Puukauppa on ollut vilkasta Kainuussa, mikä heijastaa puumarkkinoiden aktiivista tilannetta. Metsänomistajien tulisikin tarjota nyt heikoiten kaupaksi meneviä ensiharvennus- ja talvileimikoita.

    Lue lisää
  2. Joulukahvit toimistoillamme

    Joulukahvit toimistoillamme

    Kainuu

    Joulukahvit Mhy Kainuun toimistoilla, tervetuloa!

  3. Puumarkkinatilanne jatkuu hyvänä Kainuussa 2025

    Puumarkkinatilanne jatkuu hyvänä Kainuussa 2025

    Kainuu

    Puukauppa on käynyt kiivaana Kainuussa loppuvuodesta. Keväällä oltiin vielä edellisvuotta jäljessä, mutta loppuvuodesta on jo menty edellisvuosista ohi. Lue marraskuun puumarkkinakatsaus.

2024 © Metsänhoitoyhdistykset