Puumarkkinakatsaus syyskuu 2024
etela-savo
Hyvät, pahat ja raakut – Luontoarvot osaksi puukauppojen kilpailutusta on vastuuteko
Loppukesän puumarkkinat käynnistyivät heinäkuun jälkeen normaalisti, kunnes elokuussa Suomussalmen Hukkajoen metsätyömaalla havaittiin törkeä luonnonsuojelurikos. Tällöin jokihelmisimpukoita eli raakkuja sisältävää jokea ylitettiin lukuisia kertoja puunkorjuun yhteydessä. Vaikka media loi mielikuvaa hyvistä ja pahoista, metsänomistajan pitää pystyä luottamaan, että lainsäädäntöä, sertifikaatteja ja organisaatioiden ohjeistuksia noudatetaan.
Metsäteollisuuden markkinatilanne on kehittymässä hiljalleen parempaan suuntaan. Yleinen taloustilanne avaa mahdollisuuksia viennistä riippuvaiselle teollisuudelle. Koronlaskujen esteenä ei ole enää inflaatioluvut, joten tätä tullaan käyttämään talouden nousuvauhdin tukena. Ulkomaankaupan vientitilastot ovat yleisesti ottaen kääntyneet kauppataseelta ylijäämäiseksi. Metsäyhtiöiden osalta kokonaisviennin arvo nousi kesäkuussa yli 4 prosenttia, jossa kemiallisen metsäteollisuuden tuotteet, paperi ja pahvi yli 9 prosenttia ja paperimassa yli 4 prosenttia olivat vetureina. Mekaanisen metsäteollisuuden vienti sen sijaan takkusi, sillä sahateollisuudessa ei ollut kasvua lainkaan ja vaneri ja -levyteollisuuden viennin arvo laski noin 10 prosenttia. Rakentamisen alakulo näyttäytyy heikoissa luvuissa. Toisaalta positiivisiakin yllättäjiä on, kun Kontiotuote ilmoitti suuren yhteensä 10 000 hirsitalotoimituksen esisopimuksesta. Jalostettujen puutuotteiden markkinoiden avautuminen heikommassa markkinatilanteessa onkin esimerkillistä.
Metsäteollisuuden useammastakin tehdasyksiköstä on tullut ilmoituksia mahdollisista tuotannon rajoituksista. Vaikuttaakohan kemiallisen metsäteollisuuden osalta tilanteeseen Kiinasta alkanut sellun hintojen lasku? Toisaalta hintatasot ovat olleet kohtuullisen korkealla ja varastot alhaalla ainakin Euroopassa. Muissa tuotelajeissa, kuten kartongissa hinnan nousu on jatkunut. Myös yleisen kysynnän kasvun pitäisi toimia sellunkin osalta toiseen suuntaan. Mekaanisen metsäteollisuuden tuotantoseisokkien osalta tilanne on selkeä kysyntäongelma. Tämä saattaa vaikuttaa puumarkkinoihin painottuen harvennuksien kuitupuuleimikoihin. Vaikutukset voivat jäädä väliaikaisiksi, sillä puun kysyntä kokonaisuutena on kasvanut. Pitää myös muistaa, että tämän vuoden puista on ostamatta vielä kolmasosa, joka mahdollistaa perustaa vakaalle puukauppasyksylle. Puun hinnat ovat hieman tasaantuneet viime viikkoina. Vastuullisesti ja kestävästi hoidetun, tuotetun ja kilpailutetun puun pitää olla arvonsa mukaista, luontoarvonsa mukaista.
Suomussalmen ympäristötuhon myötä metsätalouden toimijat ovat joutuneet suurennuslasin alle. Hukkajoen tapahtumia tutkitaan törkeinä luonnonsuojelurikoksina ja ne ovat täysin tuomittavia. Uutisoinnin myötä moni metsäalan toimiaja on kehittänyt palveluitaan entisestään. Metsänomistajajärjestönä MTK turvaa metsänomistajan etuja.
Valtakirjakauppapalvelussa metsänomistaja antaa Metsänhoitoyhdistykselle valtakirjan puukaupan edistämiseen kestävän metsätalouden mukaisesti. Ekologista kestävyyttä turvaa huolellinen leimikon suunnittelu, taloudellista kestävyyttä turvaa puukaupan kilpailutus ja sosiaalista kestävyyttä turvaa korjuun valvonta. Lähiaikoina palvelu laajenee myös luontoarvojen kilpailuttamiseen osana valtakirjakauppaa. Metsänhoitoyhdistyksen avulla metsänomistaja voi varmistua siitä, että puukauppa etenee vastuullisesti metsänomistajan ja luonnon etujen mukaisesti.
Kuukauden nosto:
Luontoarvot tulevat osaksi metsänhoitoyhdistysten puukauppojen kilpailutusta valtakirjakauppapalvelussa. Palvelussa ostajille annetaan mahdollisuus tarjota rahallista korvausta suojakaistoista ja osoittaa toimintansa vastuullisuutta käytännössä. Tämä on myös oikeudenmukaisuus kysymys ja luonnonhoidon kustannukset eivät jää vain metsänomistajan maksettavaksi. Toimintamalli on osa metsänhoitoyhdistysten kehittyviä puukauppapalveluita ja samalla myös askel kohti toimivia luontoarvomarkkinoita.
Päivitettyjä tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta, metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppojen hintatilastot sekä Luonnonvarakeskuksen puukaupan viikkotilastot löydät osoitteesta https://www.mtk.fi/puumarkkinat
Kalle Karttunen, tutkimuspäällikkö
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Ajankohtaista
Lasten – ja nuortenkoti Kuutti Savonlinnassa valmistautuu joulun viettoon – Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ja East Volley järjestivät nuorille kuusikätköilyn
Etelä-Savo
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ja lentopalloseura East Volley järjestivät yhdessä kuusikätköilyn Eloisan Lasten- ja nuortenkoti Kuutille Savonlinnassa.