Käy katsomassa, mitä omalle metsällesi kuuluu!

- metsäasiantuntija Tuomo Ylistö

Kuka olet?  

Olen Tuomo Ylistö ja aloitin työskentelyn Savonrannalla metsäasiantuntijana. Muutin Savonrannalle Lapista, jossa asuin yhdessä puolisoni ja pohjanpystykorvan kanssa kolme vuotta. Kotoisin olen Keski-Suomen Muuramesta. Metsätalouden opinnot suoritin loppuun keväällä 2021 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Harrastuksiini kuuluu metsästyksen ja kalastuksen lisäksi kaikenlainen luonnossa liikkuminen. Myös musiikki kuuluu vahvasti vapaa-aikaani.

Miten päädyit metsäasiantuntijaksi metsänhoitoyhdistykseen?

Valmistumisen jälkeen tein määräaikaisissa työsuhteissa töitä lähinnä kansallispuistojen ja retkeilyalueiden parissa Metsähallituksessa. Haaveissa oli kuitenkin pysyvämpi työpaikka, jossa pääsisin syventämään omaa ammatillista osaamista metsätalouden parissa.

Mikä on mukavinta työssäsi? Millainen on tyypillinen työpäiväsi? Miten työt ovat lähteneet käyntiin?

Työssä parasta on sen monipuolisuus. Harvoin tulee kahta samanlaista päivää. Työn laajuus antaa myös aitiopaikan seurata metsäalaa ja sen kehittymistä. Tyypilliseen työpäivään kuuluu maastokäyntien lisäksi asiakkaiden tapaamista ja toimistotöitä.

Kerro joku metsämuisto tai tapahtuma metsässä, joka on jäänyt mieleen? Mitä metsä sinulle merkitsee?

Koulun harjoittelujaksolla olin tarkistamassa taimikoiden kuntoa eräällä kohteella, jossa oli tullut hirvivahinkoja. Hetken tutkittuani taimikkoa alkoikin metsän laidasta kuulua rytinää ja hirvet olivat tulossa takaisin ruokailemaan. Vähän aikaa katselimme toisiamme, jonka jälkeen hirvet lähtivät takaisin samoja jälkiä kuin mitä olivat tulleetkin.

Metsä on minulle työ ja hengähdyspaikka. Siellä on aina mukava liikkua harrastusten tai töiden parissa.

Ajankohtaista metsässä juuri nyt? Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Kevättalven hangilla on hyvä käydä tarkistamassa mitä omalle metsälle kuuluu. Olisiko siellä tarvetta taimikonhoidolle tai harvennukselle? Ajallaan tehdyt metsähoitotoimenpiteet pitävät metsäsi hyvässä kasvussa ja pienentävät tuhoriskiä merkittävästi.

Ollaan yhteyksissä!

Tuomo Ylistö
metsäasiantuntija
Puukauppa- ja metsäpalvelut, metsänomistajien neuvonta
p. 044 511 2017
tuomo.ylisto@mhy.fi

Savonrannan toimisto
Kolmitähkäntie 13
58300 Savonranta

Toimialue:
Savonranta, Hankavaara, Hyvölänniemi, Kirvesmäki, Lapinlahti, Leivonmäki, Rönkönvaara, Ruokoniemi, Säimen, Sönkkä, Viitalahti

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2024 © Metsänhoitoyhdistykset