Metsäalan ammattilaiset kokoontuvat Tampereella – ministeri Essayah toi mukanaan toivottuja uutisia
Valtakunnallinen
Valtakunnalliset Mhy-päivät 29.–30. tammikuuta tuovat metsänhoitoyhdistyksien ammattilaiset Tampere-talolle. Tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista metsäalan ammattilaisten tapahtumista, ja tänä vuonna paikalle saapui 700 osallistujaa eri metsänhoitoyhdistyksistä ympäri maan.
Päivät avasi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, joka puheessaan korosti metsänomistajan oikeutta päättää omista metsistään ja niiden käytöstä. ”On tärkeää, että metsänomistajien tavoitteita ja heidän omaisuutensa suojaa kunnioitetaan.”
Ministeri Essayah toi mukanaan myös uutisen, jota on odotettu pitkään niin metsänomistajien keskuudessa kuin Metsänomistajat-organisaatiossa.
”Hallitus haluaa tukea metsänomistajaa toteuttamalla metsävähennyksen. Viikolla 16 eduskuntaan tuodaan esitys eli metsävähennystä korotamme ja se toteutuu tänä keväänä.”
MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola kiittää ministeriä uutisesta.
”Olemme aktiivisesti edistäneet metsävähennyksen laajentamista ja korottamista osana metsänomistajien verotuksellisten etujen parantamista. Lisäksi olemme korostaneet myös laajoja hyötyjä yhteiskunnalle. On hienoa, että metsänomistajien ääntä kuullaan.”
Asiantuntijaluennoitsijoita ja yhdessäoloa
Mhy-päivät ovat kasvattaneet kävijämääräänsä joka vuosi. Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy:n toimitusjohtaja Harri Huupponen painottaa tapahtuman suurta merkitystä osallistujille.
"Mhy-päivät ovat erinomainen tilaisuus metsien ammattilaisille kokoontua yhteen, jakaa kokemuksia ja oppia toisiltaan. Metsänhoitoyhdistysten rooli on keskeinen suomalaisen metsänomistamisen ja metsätalouden kehittämisessä, ja yhdessä voimme varmistaa, että tarjoamme metsänomistajille parasta mahdollista palvelua. Tällaiset tilaisuudet ovat tärkeitä, sillä metsissä ja metsäkeskusteluissa tapahtuu nyt paljon ja on tärkeä pysähtyä tämän kaiken tiedon äärelle. Tampere-talo tarjosi myös erinomaiset puitteet tapahtuman pitämiseen.”
Tapahtuman ohjelma sisältää monipuolisia asiantuntijapuheenvuoroja ajankohtaisista aiheista, kuten metsien kestävästä käytöstä, ilmastonmuutoksesta ja digitalisaation tuomista mahdollisuuksista metsäsektorilla. Tapahtuman messuosastolla on 29 näytteilleasettajaa.
Mhy-päivät toteutti Globex, ja tapahtuman järjestelyistä vastasi Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy, joka huolehtii metsänhoitoyhdistysten ketjuohjauksesta.
Ajankohtaista
OmaMetsään on julkaistu uusia ominaisuuksia mhy-jäsenille
Valtakunnallinen
OmaMetsä-palvelu on nykyajan metsänomistajan tärkein työkalu. Sen mobiiliversio kulkee mukana kätevästi taskussa. OmaMetsä on henkilökohtainen työkalu oman metsän tilanteesta ja hoidosta, paikallisten palveluiden saatavuuden varmistamisesta ja oman metsäasiantuntijan tavoittamisessa.
Metsäalan uusi podcast syntyi Suomen Metsäsäätiön tuella - juontajina Jonna Matikainen ja Roope Tonteri
Valtakunnallinen
Jonna Matikainen ja Roope Tonteri juontavat Suomen Metsäsäätiön rahoittamaa uutta Honkataipaleella-podcastia. Suomen Metsäsäätiön rahoittama Honkataipaleella-podcast valottaa metsäalan arkea haastattelemalla metsäammattilaisia opiskelijoista eläkeläisiin.