Yleisötilaisuudet Hausjärvi–Anttila -välin voimajohtoyhteydestä 22. ja 23.11. Mäntsälässä ja Hausjärvellä
uusimaa
Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj suunnittelee uutta 400 kilovoltin voimajohtoyhteyttä Hausjärven Puujaan ja Porvoon ja Sipoon rajalla sijaitsevan Anttilan sähköaseman välille. Lähtökohtana on nykyisten voimajohtoreittien hyödyntäminen, mutta tarkasteltavana on myös uuteen maastoon sijoittuvia johtoreittejä.
Fingrid tekee päätöksen hankkeen jatkosuunnittelusta ja rakentamisesta YVA-menettelyn jälkeen. Alustavan aikataulun mukaan voimajohtorakentamisen edellyttämät maastotutkimukset ja yleissuunnittelu tehdään vuosina 2025–2027. Voimajohtoyhteyden rakentamisen arvioidaan tapahtuvan vuosina 2028–2030.
Hanketta ja sen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa esitellään kaikille avoimissa yleisötilaisuuksissa, jotka järjestetään:
· ke 22.11.2023 klo 18 Mäntsälän kunnantalolla valtuustosalissa (Heikinkuja 4, Mäntsälä)
· to 23.11.2023 klo 18 Hausjärven kunnanviraston valtuustosalissa (Keskustie 2–4, Oitti)
Voimajohtoreitteihin voi tulla tutustumaan jo klo 17.30 alkaen. Tilaisuudessa voi keskustella Fingridin asiantuntijoiden, ympäristövaikutuksia arvioivan konsultin ja yhteysviranomaisen kanssa. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
MTK:n ja Metsänhoitoyhdistysten edustajina YVA-arvioinnin seurantaryhmässä ovat Asta Sarkki (MTK Häme, Mhy Kanta-Häme), Jarmo Sulopuisto (Mhy Uusimaa), Matti Perälä (MTK Uusimaa), Niklas Furu (Eteläinen metsäreviiri).
Tarkasteltaville voimajohtoreiteille sijoittuvat kaupungit ja kunnat ovat Hausjärvi, Mäntsälä, Hyvinkää, Pornainen, Porvoo ja Sipoo.
Ajankohtaista
Uusi opimaastajametsasta.fi -sivusto tuo tietoa maa- ja metsätaloudesta koululaisille
Valtakunnallinen
MTK Savonlinnan seutu ja Mhy Etelä-Savo julkaisivat yhteistyössä koululaisille suunnatun Opi maasta ja metsästä -sivuston, joka tuo lisätietoa suomalaisesta maa- ja metsätaloudesta kaikkiin Suomen kouluihin.
Metsäalan uusi podcast syntyi Suomen Metsäsäätiön tuella - juontajina Jonna Matikainen ja Roope Tonteri
Valtakunnallinen
Jonna Matikainen ja Roope Tonteri juontavat Suomen Metsäsäätiön rahoittamaa uutta Honkataipaleella-podcastia. Suomen Metsäsäätiön rahoittama Honkataipaleella-podcast valottaa metsäalan arkea haastattelemalla metsäammattilaisia opiskelijoista eläkeläisiin.