Talousmetsien luonnonhoito

Pyri lisäämään sekapuustoisuutta metsässäsi.

Havupuuvaltaisissa metsissä on suositeltavaa säilyttää vähintään kymmenen prosentin lehtipuusekoitus puuston elinvoimaisuuden, metsämaan hoidon ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Männyn, kuusen ja koivun lisäksi haapa, leppä, raita ja muut lehtipuut ovat arvokkaita sekapuita.

Sekapuustoisuus lisää metsäluonnon monimuotoisuutta ja maisema-arvoja, vahvistaa metsän elinvoimaisuutta ja terveyttä, vähentää tuhoriskejä sekä vaikuttaa myönteisesti hiilensidontaan.

Sekapuustoisuuteen voidaan pyrkiä jo metsänuudistamisvaiheessa edistämällä luontaisen taimiaineksen syntymistä. Taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa huolehditaan siitä, että kasvamaan jätetään mahdollisuuksien mukaan eri puulajeja.

Jätä säästöpuita kaikissa hakkuissa.

Säästöpuut ovat eläviä puita, jotka maanomistaja jättää pysyvästi kasvamaan ja aikanaan kuolemaan ja lahoamaan metsään. Säästöpuut voivat olla mitä tahansa puulajia, mutta erityisesti järeät haavat, raidat, lepät, tuomet ja yksittäiset jalot lehtipuut sekä ulkonäöltään erikoiset puuyksilöt ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle.

Uudistushakkuissa säästöpuut kannattaa keskittää ryhmiin ja mielellään erityisen luontokohteen, harvinaisen lajin tai esimerkiksi pienveden läheisyyteen, mikäli sellainen käsittelykohteella on. Myös kasvatushakkuissa ja eri-ikäisrakenteisen metsän hakkuissa säästöpuut tulisi jättää keskitetysti otollisiin kohtiin. Säästöpuiden merkitystä monimuotoisuudelle voidaan tehostaa myös jättämällä eri puulajeista koostuva säästöpuuryhmä valmiiden lahopuiden ja varjostavan pensaskerroksen ja alikasvoksen yhteyteen.

Metsäsertifiointien (PEFC tai FSC) kriteerit määrittelevät vähimmäisvaatimukset säästöpuiden määrälle ja laadulle.

Jätä erityisesti järeät, eri lahoamisasteessa olevat lahopuut metsään ja vältä maassa olevien lahopuurunkojen murskaamista puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa. Kuolleista puista ei ole enää riskiä ympäröivän metsän terveydentilalle.

Neljännes suomalaisen metsän lajeista on jossain elämänsä vaiheessa riippuvainen lahopuusta, noin 5 000 eliölajia tarvitsee lahoavaa puuainesta elääkseen. Lahopuista riippuvaiseen eliöstöön kuuluu monenlaisia kääpiä, hyönteisiä, sammalia ja jäkäliä. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoavien puiden koloissa. Lahoava puuaines on runsas ravinnonlähde metsäluonnossa, puuta lahottava eliöstö palauttaa puihin sitoutuneita ravinteita takaisin luonnonkiertoon.

Mikäli luontaisia lahopuita ei ole, voidaan hakkuissa tehdä tekopökkelöitä katkomalla esimerkiksi vähempi arvoisia lehtipuita 2-5 metrin korkuisiksi ”kannoiksi”.

Jätä riistatiheikköjä kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa, niin taimikonhoidossa kuin kasvatushakkuissakin, monipuolistamaan metsäluontoa.

Tiheikön tulisi olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla vähintään 10 neliömetrin suuruinen. Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.

Tiheiköt vaikuttavat metsikön pienilmastoon lisäämällä varjoisuutta ja vaimentamalla tuulisuutta. Tiheikköjen säästäminen hoidetuissa metsissä luo linnuille, riistalle ja erityisesti kanalinnuille tarpeellista suojaa.

Oikein valitut, taimikonhoidossa raivaamatta jätettävät tiheiköt jopa pienentävät taimikonhoitotyön kustannuksia.

Jätä riittävän leveä suojavyöhyke vesistöjen ja pienvesien vierelle. Suojakaista on syytä jättää myös muiden luontokohteiden, lahopuiden ja esimerkiksi säästöryhmien ympärillä.

Suojavyöhyke on pienveden tai vesistön rantakaistale, jolla ei tehdä mitään metsänkäsittelytoimenpiteitä tai niitä tehdään muuta aluetta kevyemmin. Vyöhykealueella ei raivata alikasvosta ja muuta varjostusolosuhteisiin myönteisesti vaikuttavaa puustoa. Vyöhykkeellä ei liikuta puunkorjuu- tai maanmuokkauskalustolla, jotta ravinteet ja maa-aines ei kulkeudu vesistöön.

Vesistöjen suojavyöhykkeiden lisäksi monimuotoisuudelle tärkeitä ovat myös erilaiset vaihettumisvyöhykkeet, joissa on piirteitä kahdesta erilaisesta elinympäristöstä. Esimerkiksi suon ja kankaan välissä olevalla alueella on usein monilajista ja kerroksellista puustoa ja kummankin elinympäristön ominaispiirteitä.

Huomioi kaikki luontokohteet metsänkäsittelyssä. Osaan luontokohteista kohdistuu lakisääteisiä käytönrajoituksia (Metsälain 10§, Luonnonsuojelulain 29§), osassa voi tehdä tavallista varovaisempaa käsittelyä tai edistää tärkeitä rakennepiirteitä.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja lisäämisen kannalta olennaisimpia kohteita metsissä. Ne ovat tärkeitä myös riistalle, maisemalle ja virkistyskäytölle. Luontokohteisiin liittyy erityisiä luonnonarvoja ja rakennepiirteitä, jotka erottuvat selvästi ympäröivästä metsäluonnosta. Erottuminen perustuu puulajistoon, puuston rakenteeseen, muuhun kasvillisuuteen, maaperän viljavuuteen ja vesitalouteen tai maaperän rakenteeseen ja maastonmuotoihin.

Huomioitavia luontokohteita ovat esimerkiksi lehdot, pienvesien lähimetsät, metsäiset kalliot ja jyrkänteet, rehevät korvet, jalopuumetsät, tervaleppäkorvet, suojelustatuksella olevien eläin- ja kasvilajien esiintymispaikat sekä esimerkiksi perinnebiotoopit.