Puumarkkinakatsaus huhtikuu 2025

Maailmanmarkkinoilla rytisee, mutta puukauppa pitää pintansa. Puumarkkinatilanne on hyvä ja sen on tapana kiihtyä kevättä kohden. Kevät näyttää olevan puukaupan suhteenkin etuajassa.

Metsänomistus on talouden turvasatama -Hyvällä metsänhoidolla, ajoituksella ja kohdevalinnalla metsänomistaja voi tienata

Puukauppaan valmistautumisessa perusasioita on selvittää kysyntätilannetta. Kysyntätilanne on kokonaisuutena hyvä, mutta ei kaikille puutavaralajeille ja kohteille. Energiapuun kysyntä on selvästi heikentynyt. Lisäksi talvikorjuukelpoisia kohteita on jäämässä ensitalvea odottamaan. Vahvempaa kysyntää on sen sijaan tukki- ja kuitupuupainotteisille kesäkorjuukelpoisille kohteille. Metsänhoitoyhdistyksessä tunnetaan parhaiten paikallista puun kysynnän tilannetta. Ostajien tarjouksissa on tällä hetkellä isoja eroja hinnoissa, ehdoissa kuin katkonnassakin, joten Metsänhoitoyhdistyksien puukaupan edunvalvonnallinen kilpailuttaminen on erityisen kannattavaa tänä keväänä. Usein parhaan tarjouksen tehneellä yhtiöllä on hyvä kysyntä ja näkymä heidän valmistamilleen tuotteille.

Pellervon taloustutkimuksen ennuste luottaa metsäteollisuuteen epävarmasta taloustilanteesta huolimatta

Metsänomistajat voivat olla rauhallisin mielin, vaikka maailmanmarkkinat tuntuu uutisten perusteella ottavan kierroksia lähes joka päivä. Yhdysvaltain tullien noston pelätään romahduttavan talouden ja muuttavan vientivirtoja. Pahimpaan skenaarioon on otettu kuitenkin lisäaikaa, sillä tuontitullien nostoihin EUn alueelta tulee ainakin 90 päivän viive. Toisaalta Kanadan tullien nostolla voi jo olla seurauksia, mikäli se johtaisi esimerkiksi metsäteollisuustuotteiden dumppaukseen Eurooppaan tai Aasiaan.

Maailman talouskasvuun Trumpin uhkailut ovat jo vaikuttaneet negatiivisesti lisäten epävarmuutta ja Kiinan talouskasvun mahdollista hiipumista. Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tuore metsäennuste onkin epävarmaan tilanteeseen nähden melko positiivinen yllätys. Metsäennuste tunnistaa kyllä kysynnän epävarmuudet, mutta luottaa ennusteessa metsäteollisuuden tuotannon ja tarjonnan positiiviseen kehittymiseen. PTT ennustaakin näiden vaikuttavan puumarkkinoihin nostaen markkinahakkuita tänä vuonna 5 prosenttia ja puun hintaa korkeimmillaan 5 prosenttia puutavaralajista riippuen. PTTn mukaan yksityismetsänomistajien kantorahatulojen ennätyksiä rikottaneen myös tulevina vuosina.

Tyypillisesti puukauppa alkaa kiihtymään kevättä kohden

Kevät on kiireistä aikaa niin metsänomistajilla kuin puun ostajilla. Puukauppa ja metsänhoitotyöt lisäävät paljon töitä metsänomistajaa avustavissa metsänhoitoyhdistyksissä. Työt kannattaa sopia hyvissä ajoin oman mhy toimihenkilön kanssa. Kesällä työlistalla on niin istutukset kuin taimikonhoidotkin. Ajoitus on tärkeää myös puukaupassa. Puun hintakehitykseen vaikuttaa lopputuotemarkkinoiden suhdanteen kehittyminen, joka on kehittymässä parempaan suuntaan globaalin taloustilanteen epävarmuuksista huolimatta. Puun hinta on menneinä vuosina noussut kesää kohden arvokkaampien kesäkorjuukelpoisten kohteiden oston myötä. Markkinatilanne näyttää metsänomistajan puukaupan kannalta hyvältä.

Luota ammattilaisen apuun

Ajoituksen lisäksi kohdevalinta on tärkeää puukaupan suunnittelussa. Myyjän ei ole järkevää painottaa puukaupassa sellaisia kohteita, joille ei ole välttämättä niin suurta kysyntää. Tällaisia kohteita on tällä hetkellä puukaupan talvikorjuukelpoiset kohteet. Tietyillä alueilla myös energiapuukohteiden kysynnässä on tapahtunut heikentymistä. Näihin voi liittyä juridisia haasteita, joita on noussut esille edunvalvonnan yhteydenottoina ja selvitettävinä asioina. Joidenkin energiapuuta ostavien yrityksien maksut on osin viivästyneet. Joidenkin talvikohteiden hakkuiden viivästyminen voi johtaa korjuuaikojen uudelleen neuvottelemiseen. Tällöin Metsänhoitoyhdistyksien toimihenkilöiden ja MTKn juristien edunvalvonnallisella tuella saavutetaan metsänomistajan kannalta paras lopputulos ongelmatilanteisiin. Edunvalvonnallinen puukaupan kilpailutus metsänhoitoyhdistyksen välityksellä ei jätä metsänomistajaa pulaan.

Kuukauden nosto

Onnistunut puukauppa on osa hyvää metsänhoitoa. Onnistunut puukauppa on vastannut metsänomistajan odotuksiin ja tavoitteisiin. Niitä voi olla kohteen erityispiirteiden huomioon ottaminen, kuten luonto- ja maisema-arvojen kunnioittaminen puukaupan suunnittelussa ja hakkuiden toteuttamisessa. Onnistuneessa puukaupassa metsä on harvennettu suositusten mukaisesti ja puu katkottu metsänomistajan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Onnistunut puukauppa pitää huolta metsänomistajan oikeusturvasta ja eduista koko prosessin ajan. Onnistuneen puukaupan aloitat helpoiten Metsänhoitoyhdistyksen puukaupan kilpailuttamisella. Lähde: https://www.mhy.fi/helppo-puukauppa

Päivitettyjä tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta, metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppojen hintatilastot sekä Luonnonvarakeskuksen puukaupan viikkotilastot löydät osoitteesta https://www.mtk.fi/puumarkkinat

Kalle Karttunen, tutkimuspäällikkö
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Tilaa Metsänhoitoyhdistysten uutiskirje

Tilaa Metsänhoitoyhdistysten uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2025 © Metsänhoitoyhdistykset