Marita Säämäki
Marita Säämäki metsätilojen välittäjä ja sukupolvenvaihdosasiantuntija
Olen Marita Säämäki ja olen työskennellyt metsänomistajien palveluksessa voisi melkein sanoa, koko ikäni. Metsänhoitoyhdistys Karhussa olen ollut yhdistymisestä asti. Olen hoitanut metsäasiantuntijan töitä ja lisäksi myös metsäkiinteistöjen välitystä. Muutama vuosi sitten toimenkuvani uudistui, kun siirryin kokoaikaiseksi välittäjäksi. Metsä- ja maaseutukiinteistöjen välityksen lisäksi teen sukupolvenvaihdosneuvontaa ja kaikkia siihen liittyviä asiakirjoja. Teen myös kauppa- ja lahjakirjoja, jakokirjoja, perukirjoja, yhtymäsopimuksia, veroilmoituksia ja muita asiakirjoja. Pitkä kokemus metsänomistajien asioiden hoitamisessa auttaa nykyisissä työtehtävissä. Parasta työssäni on ihmiset ja luonto.
Kotoisin olen Nakkilasta. Opiskelujen jälkeen työskentelin pitkään Kokemäellä, jonka jälkeen palauduin Nakkilaan, tällä kertaa töihin. Asuinpaikkani on nykyisin Pori.
Vapaa-aikaani vietän paljon mökillä, siellä aika kuluu ulkoilessa ja ystävien kanssa. Mieluista on myös matkustaminen ja uusiin paikkoihin tutustuminen. Reissuja olen tehnyt kotimaassa ja ulkomaillakin.
Toivon, että minuun olisi helppo ottaa yhteyttä, kun mielessä on metsätilasta luopuminen tavalla tai toisella. Mietitään tapa yhdessä ja etsitään siitä juuri teille paras vaihtoehto.
Ota yhteyttä 0405224322
marita.saamaki@mhy.fi
"Palvelu oli ensiluokkaista. Etenkin, kun asumme kaikki kaukana tilasta. Toimihenkilön sitoutuminen ja ammattitaito olivat suuressa arvossa tehdessämme päätöksiä puukaupoista ja tulevaisuudesta. Sama koski Jouni Peltoniemeä ja Marita Säämäkeä. Avuliasta ja ammattitaitoista toimintaa.
Kiitoksia Jouni Peltoniemelle ja Marita Säämäelle. Olitte erinomaisia ja autoitte meitä vaikean päätöksen teossa. Uskon, että teimme oikean päätöksen avullanne."