Metsätieteitä opiskeleva Simo Lipsanen on aloittanut loppuvaiheen harjoittelun
Olen Simo Lipsanen ja aloitin harjoittelijana Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalassa, Lappeenrannan toimipisteellä. Opiskelen metsätieteen maisterivaihetta Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Opintoni ovat loppusuoralla ja tavoitteena on valmistua ensi vuonna. Erikoistumisalani opinnoissa on metsäsuunnittelu ja -arviointi ja sivuaineena olen opiskellut kauppatiedettä.
Olen myös kilpaurheilija. Lajini on 3-loikka ja pidän hallussa lajin Suomen ennätystä. Olen siis tehnyt kaksoisuraa eli opintoja ja urheilua samaan aikaan. Kalenteri on ollut paikoitellen aika täysi, mutta olen pystynyt panostamaan molempiin ja koen onnistuneeni opintojen ja urheilun yhdistämisessä. Vapaa-aikana tykkään liikkua luonnossa, mikä rauhoittaa ja antaa samalla uutta energiaa tulevaan. Urheilu on muutenkin lähellä sydäntä ja seuraan myös montaa eri lajia.
Harjoittelu on lähtenyt hyvin käyntiin. Talon tavat ovat tulleet tutuksi ja mukavat työkumppanit ovat auttaneet aina tarvittaessa. Mukava jatkaa harjoittelua ja odotan innolla kaikkea mitä harjoittelu tuo mukanaan.