Energiapuulla on nyt kysyntää!

- Jouni Pölkki, metsäasiantuntija

18.2.2022

Kuka olet?

Ja täälläpä on Pölkin Jouni Etelä-Savon reuna-alueelta. Muuttosuunta on ollut itää kohti, Jyväskylästä Toivakan kautta Kangasniemen Särkimäkeen eli kunnan läntiseen osaan. Kuuluessani metsäasiantuntijoiden vanhempaan kerrostumaan on mahdollista, että matkan päätepiste on löytynyt.

Miten päädyit metsäasiantuntijaksi metsänhoitoyhdistykseen? Mikä on mukavinta työssäsi?

Kun aloittelin metsäuraa 1990-luvun alkupuolella, ei määränpää vaikuttanut kovin kirkkaalta. Lama painoi päälle, ja työtä oli tehtävä siellä, mistä sitä vain sai. Tutuksi tulivatkin tehtävät pikkuruisella vientisahalla ja ympäristönsuojelupuolella. Mhy-kenttä vaikutti vähän etäiseltä…

Tuntui hienolta, kun sitten vihdoin sai pysyvän työpaikan Kangasniemen Metsänhoitoyhdistyksellä. Ura meinasi kuitenkin katketa alkuunsa, sillä ensimmäiset työtehtävät vaikuttivat likipitäen mahdottomilta, esimerkiksi tila-arvion tekeminen tammikuisessa, runsaan lumisessa metsässä. Muistan, kun erään kerran ensimmäisten viikkojen aikana sanoin puolisolleni, että ei tästä taida mitään tulla. Hän vastasi, että katso nyt vielä muutama päivä, ja päätä vasta sitten jatkosta.

On tähän sittemmin tottunut. Työtehtävät ovat olleet monipuolisia. Maastotöitä riittää aina, kun haluaa, mutta toimistollakin saa olla riittävästi. Pitkästymään ei pääse ja uutta oppii.

Metsänhoitoyhdistyksellä, ainakin Kangasniemellä, on hyvä työporukka. Olemme auttaneet toisiamme, kun siltä on tuntunut, asioihin on saatu laajempaa näkemystä. Siitä ovat hyötyneet myös asiakkaamme.

Asiakkaat juuri tekevätkin työn mielenkiintoiseksi. Vuosien varrella useat heistä ovat tulleet hyvin tutuiksi. Juttua riittää paljon varsinaisten metsäasioiden ulkopuoleltakin. Joten kaikki metsänomistajat, ollaan yhteyksissä ja hoidellaan metsiä monipuolisesti.

Ajankohtaista metsässä juuri nyt? Vinkit metsänhoitoon?

Energiapuulla on nyt hyvin kysyntää. Metsänhoidollisesti kaikki rästikohteet kannattaa aina laittaa kuntoon, mutta myös taloudellisesti ajatellen nyt niiden tekemiselle on hyvä ajankohta. Kemera on poistumassa ja tilalle on tulossa uusi kannustinjärjestelmä Metka. Sen myötä byrokratia on vähenemässä, mutta osa työlajeista on jäämässä pois. Esimerkiksi pienpuukeräykseen ei tukea jatkossa ole enää mahdollista saada.

Otahan yhteyttä, niin käydään yhdessä tarkistamassa sinun metsäsi mahdolliset työkohteet!

Jouni Pölkki
Metsäasiantuntija
Puukauppa- ja metsäpalvelut, metsänomistajien neuvonta
p. 0500132435
jouni.polkki@mhy.fi

Kangasniemen toimisto
Otto Mannisen tie 1-3
51200 Kangasniemi

Toimialue: Äkry, Kaihlamäki, Makkola, Orala, osa Synsiötä,
Ohensalo, Kivimäentien ympäristö

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2024 © Metsänhoitoyhdistykset