Ennätysmäärä haki harjoitteluun: "Kaikkia hyviä ei voitu valita"

keski-suomi

Saimme aivan valtavan määrän harjoittelijahakemuksia - peräti 60 kappaletta.

-Määrä on huomattavasti edellisvuosia suurempi ja tuotti positiivisen ongelman, sillä kaikkia hyviä ei valitettavasti voitu valita, myyntipäällikkö Sami Paananen iloitsee.

Paananen arvelee hakemusmäärän heijastelevan harjoitteluun ja perehdyttämiseen tehtyä kehitystyötä, mikä edelleen jatkuu.

Mhy Keski-Suomeen on valittu ensi kesäksi kuusi harjoittelijaa, joista yksi on töissä jo kevään ajan. Harjoittelijat opiskelevat niin metsätalousinsinööriksi, metsänhoitajaksi kuin agrologiksi. Kiitos kaikille hakijoille kiinnostuksesta.

Perehtysvaiheessa ollaan usein "vierihoidossa" kokeneemman kollegan kanssa. Taustalla oleva Siiri Toikkanen oli viime kesänä harjoittelussa ja nyt kevään oikeissa töissä.

Harjoittelussa tarjotaan tilaisuus näyttää omaa osaamistaan, koska ala tarvitsee jatkuvasti uusia hyviä  tyyppejä tekemään töitä. Kuvassa töihin on perehtymässä yksi viime kesän harjoittelijoista, Siiri Toikkanen. Siiri tuuraa kevään aikana mm. vanhempainvapaata Saarijärvellä. Opastajana Juho Saharinen.

Ajankohtaista

  1. Tuomo Jääskeläiselle eniten ääniä mhy-vaalissa

    Tuomo Jääskeläiselle eniten ääniä mhy-vaalissa

    Keski-Suomi

    Mhy Keski-Suomen vaali on pidetty ja uusi valtuusto on valittu. Valtuustoon nousee 13 uutta luottamushenkilöä.

    Lue lisää
  2. Puukauppa jatkunut syksyllä aktiivisena Keski-Suomessa

    Puukauppa jatkunut syksyllä aktiivisena Keski-Suomessa

    Keski-Suomi

    Puun kysyntä jatkuu vilkkaana Keski-Suomessa. Ostajien tarjouksissa on merkittäviä eroja, joten turvaa kauppasi ja kilpailuta puuerä.

  3. Yhteiskunnallinen yritys -merkki Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomelle

    Yhteiskunnallinen yritys -merkki Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomelle

    Keski-Suomi

    Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi on saanut Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden.