Sukupolvenvaihdos

Siirretään metsätilasi uudelle sukupolvelle. Aloita sukupolvenvaihdoksen suunnittelu yhdessä asiantuntijoidemme kanssa. Myös perilliset tulee ottaa mukaan suunnitteluun heti alusta alkaen, jotta heidänkin toiveensa saadaan huomioitua. Tarpeettomia tilajakoja kannattaa välttää, jotta tilan koko säilyy järkevänä uudelle omistajalle. Sukupolvenvaihdos alkaa tilan arvon selvittämisellä. Tämän jälkeen käydään asiantuntijan kanssa läpi eri vaihtoehtojen taloudelliset seuraamukset.

Metsätila voidaan luovuttaa lahjana, lahjaluonteisena kauppana tai varsinaisella kaupalla. Metsätilan myyminen jatkajalle eli kaupan tekeminen on kannattavaa puustoisilla tiloilla. Tällöin ostaja saa metsävähennyksen puun myyntiverotuksessa. Ostajan maksettavaksi tulee varainsiirtovero. Lahja on hyvä vaihtoehto, jos luopuja ei tarvitse rahaa. Lahjansaaja joutuu maksamaan lahjaveroa, joka määräytyy tilan käyvän arvon mukaan. Metsätilan siirtämisen seuraavalle sukupolvelle voi tehdä hallitusti myös testamentilla.

Tilaa palvelu tai ota yhteyttä

Haluan tilata palvelun
Haluan ottaa yhteyttä